Mithrandir - jalostuksen tavoiteohjelma
Mielestäni jokainen kasvattaja voi miettiä omalta osaltaan, mitä voisimme tehdä jalostuksen ohjaamiseksi roduissamme.
Quo vadis Mithrandir? (= Mikä on suunta Mithrandir?)
1. Hyväksyn sen tosiasian, että kasvattamani rodut eivät ole vapaita perinnöllisistä sairauksista. Sen osoittavat tutkimustulokset rotujen tilanteesta. Vain avoimen ja rehellisen tietojen jakamisen kautta voimme saada totuudenmukaisen kuvan todellisesta tilanteesta. Kasvattajina, harrastajina ja näin ollen rodun suojelijoina voimme näin päästä mahdollisuuteen vähentää näitä sairauksia roduissamme. Pennunostajina voimme päättää mistä hankimme koiramme ja millaista kasvatusta tuemme; kenen pennut menevät kaupaksi. Käsittelemmekö avoimen kasvattajan tiedot sairauksista oikeudenmukaisesti vai ostammeko pentumme sieltä missä kasvattaja sanoo suvun olevan täysin tervettä?
2. Tuen avointa keskustelua joka koskettaa näitä asioita ja kannatan avoimien tietokantojen muodostamista kaikkien ulottuville. Mielestäni rotujärjestöllä tulisi olla suurempi rooli tiedon julkituomisessa. Seuraan uusinta tutkimustietoa ja olen valmis muuttamaan mielipiteitäni ja kehittymään itse kasvattajana saadessani uutta tietoa.
3. Julkistan avoimesti omissa koirissani ja kasvateissani ilmeneviä vikoja ja sairauksia siinä määrin kun ne ovat tiedossani ja diagnosoituja. Mielestäni on rehellisempää esim. tutkia koira kuin sanoa tutkimatonta terveeksi. Populaation kannalta yhden koiran terveet tutkimustulokset ovat liki hyödyttömät, jos koko muu pentue on tutkimatta.
4. Jos saan tietoa sairaudesta joka liippaa käyttämiäni sukutaustoja, pyrin informoimaan kasvattien omistajia mahdollisista riskeistä. Jokainen pentue on kompromissi jostakin. Isältä tulevat tietyt riskit, emältä omansa.
5. Kannustan muita kasvattajia avoimuuteen. Kannatan porkkanakeinoja kokonaisvaltaiseen jalostukseen ohjaamisessa. Kiellot, rajoitukset (esim. koetulospakot) ja raha ajavat kasvattajia epärehellisyyteen. Avoin tietojen julkituominen taas saattaa auttaa jotain toista.
6. En puhu pahaa sairaan koiran omistajasta tai kasvattajasta. En levittele kuulopuheita faktana eteenpäin.
7. Tuen kasvatin omistajaa mikäli hänen koiransa sairastuu, enkä hylkää tai syytä heitä. Pyrin etsimään lisää tietoa ilmitulleesta sairaudesta.
8. Tutkitutan jalostuskoirani perinnöllisten sairauksien varalta mitä rotujen yhdistykset suosittavat. En salaa tuloksia tai vedä niitä arvostelusta mikäli ne paljastuvat huonoiksi. Suositan myös muita julkistamaan huonot tulokset. Esim. suositan saksanpaimenkoirien kuvaamista virallisessa kuvausiässä, koska välikuvista koirien poistumaa ei tiedä kukaan/kirjata.
9. Kun uusia testejä tulee markkinoille, joista on hyötyä jalostuskoirien terveyden (tai luonteen) kartoittamiseksi, käytän jalostuskoirani tällaisissä testeissä. Tällaisia testejä esimerkiksi bordercollieilla ovat cea-geenitesti ja epilepsiatesti.
10. Hoidan koiriani mahdollisimman hyvin, en suosita eläinsuojelullisesti arveluttavaa koiranpitoa. Koirien ruokinnassa, hoidossa ja koulutuksessa kehoitan hankkimaan mahdollisimman paljon tietoa; ei ole olemassa vain yhtä, oikeaa totuutta: Vaan oikea tapa koirallesi on se joka sopii parhaiten sinulle ja koirallesi.
Linkkejä: