Kiinnostuitko Mithrandir-pennusta? Myyntiperiaatteet
Ennen kuin edes harkitset koiran ottoa, ajattele elämääsi eteenpäin seuraavat 10 vuotta. Missä olet silloin, onko sinulla lapsia, mitä jos eteen tulee ero puolisosta, muutto, työpaikanvaihdos tai työttömäksi jääminen? Mitä jos koira ei olekkaan sisäsiisti, jos sillä on eroahdistus, jos se haukkuu, tuhoaa paikkoja? Mieti onko sinulla hoitopaikka lomamatkojesi ajaksi, onko sinulla aikaa koiralle, riittävästi rahaa huolehtia koirasta sen sairastuessakin tai mitä jos sairastut itse? Entä jos koirasi ei tule toimeen lauman muiden koirien kanssa?
Pennun hankintaan liittyy monia kysymyksiä ja käytäntöjä, jotka voivat vaihdella kasvattajittain. Jotta nämä asiat eivät mene arvailuksi olen kirjannut tänne joitain näistä periaatteista ja aina saa kysyä jos jää epäselväksi jokin pieneltäkin tuntuva asia.
Otan alustavia kyselyitä ja varauksia pennuista, mutta on huomioitava joitain seikkoja. Pentueen täytyy ensin syntyä, jotta nähdään mitä pentuja tuli. Tavoitat minut parhaiten sähköpostilla tai soittamalla - olen töitteni ja opiskelujeni takia huonosti tavoitettavissa: jos en heti vastaa, soitathan uudelleen. Tällöin voimme keskustella toiveistasi ja pentujen katsomisajankohdasta. Tai mikäli pentue ei ole vielä syntynyt niin emään tutustumisesta. Käy tutustumassa myös urokseen. Huomioithan kuitenkin, että emä on tiineysaikana treeni- ja kilpailulevossa. Eli toiveissa nähdä harjoituksia/kilpailuja kannattaa olla tarpeeksi aikaisin liikkeellä. Tai tule jututtamaan harjoituksissa/kisoissa jos satut näkemään meidät. Pelkän puhelin/sähköpostikeskustelun perusteella en lupaa pentua vaan haluan tutustua ostajaan ennen myyntipäätöksen tekoa.
Ensimmäisen kerran lasken katsomaan pentuja kun pennut ovat neljäviikkoisia, eli noin kuukauden vanhoja. Tätä ennen pennut ovat tietenkin olleet tekemisissä oman perheemme ja lähituttujen kanssa saaden mahdollisimman tasapainoisen alun elämälleen. Myös emällä täytyy olla pentujen hoitorauha ja niinkin typerältä kuin se kuulostaa - pennuissa ei ole mitään nähtävää ennen tätä ikää. Pentujen luonnetta alkaa näkemään noin 5 viikon iässä, tarvittaessa pentutesti tehdään ennen luovutusta siinä 6-7 viikon iässä. Pentutesti on suuntaa antava siitä mitä pennun kanssa pitäisi erityisesti tehdä silmällä pitäen sen kasvua aikuiseksi koiraksi. Pyrin parhaani mukaan auttamaan sinua pennun valinnassa. Olisi myös hyvä etukäteen miettiä mitä haluaisit harrastaa pennun kanssa, millainen itse olet ja näin ollen millaisia ominaisuuksia toivot pennulta.
Koiran kauppa tehdään Suomen Kennelliiton lomakkeilla. Niihin kannattaa tutustua etukäteen.
Neuvon kauppapapereiden sisällöstä ja täyttämisestä - olenhan tehnyt tätä aikoinaan työkseni Kennelliiton neuvonnassa.
Myyn pentuja täysin omaksi ja sijoituksella. Kiinnostaako sijoituskoira tai et tiedä tarkalleen mitä se tarkoittaa?
Pyrin sijoittamaan jokaisesta pentueesta pennun/pentuja, jotta koiramäärä kotonani ei kasva liian suureksi.
Tällöin koirani saavat enemmän yksilöllistä aikaa ja huomiota, mikä on tärkeää jokaiselle perheenjäsenelle.
Tämän takia en mielellään myöskään myy pentua ison koiralauman jatkoksi, varsinkaan jos koirilla on lyhyt ikäero.
Jokainen yhdistelmä tulee olemaan sellainen, josta voisin jättää pennun itselleni.
Sijoituskoiran myyntihinta on korkeintaan puolet pennun hinnasta ja se palautetaan mikäli käytän koiraa jalostukseen ennen neljän vuoden ikää.
Sijoitettava koira on yleensä pentueen lupaavin narttu. Teen vain Suomen Kennelliiton hyväksymiä, kohtuullisia 4 vuoden sijoitussopimuksia.
Maksan sijoituskoiran jalostukselliset kulut (esim. PEVISAn vaatimat terveystutkimukset).
Voin myydä pennun myös jalostusoikeudella/osa-omistuksella, miten nyt yhdessä sovitaan.
Saatan olla myös kiinnostunut vuokraamaan kasvattini pentuetta kennelnimelleni, vaikkei sitä myyntihetkellä olisikaan sovittu.
Tällöin tehdään uusi erillinen kirjallinen sopimus.
Haluttaessa voin antaa sijoitukseen myös uroksen; näistä ehdoista kysele tarkemmin sähköpostitse.
Mikäli haluat maksaa koiran osamaksulla, mainitse siitä ennen kuin teet varauksen;
haluan pennun hinnasta vähintään puolet ennen pennun luovutusta uuteen kotiin ja lisäksi sitoumuksen, että ostaja vakuuttaa pennun ainakin osamaksuajaksi.
Toivon, että ostaja ymmärtää vastuunsa pennunostajana,
eikä myy tai luovuta koiraa eteenpäin kertomatta siitä kasvattajalle.
Halutessasi voimme kirjata ehdon, että pidätän etuosto-oikeuden koiraan pennun myyntihinnasta
ja/tai sitoudun etsimään sille uuden kodin pitovaikeuksien sattuessa,
ja saat alennusta pennusta, jotta ehto on pitävä. Voit tuoda kasvattini aina takaisin.
Lisäksi pyydän, että ostaja huolehtii, ostaessaan pennun terveystutkituista vanhemmista, että koira terveystutkitaan virallisesti lonkista ja kyynäristä 1-2 vuoden iässä;
bordercollieissa suositan lisäksi silmäpeilausta ja saksanpaimenkoirissa selän kuvaamista -
tietysti koko koiran peilaaminen/kuvaaminen olisi hienoa oli rotu mikä hyvänsä.
Erikseen sovittuna ja kauppasopimukseen kirjattuna palautan virallisesta terveystutkimuslausunnosta (kyynärnivelet+lonkat 1-2 vuoden iässä tehtynä) 100 euroa koiran kauppahinnasta.
Tällä tavoin pyrin kasvattieni 100% kuvausaktiivisuuteen.
Koiran kaupassa on mielestäni reilua noudattaa hyvää kauppatapaa, siksi täysihintaisen pennun kauppapapereihin ei kirjata mitään pakkoja tehdä jotakin mitä uusi omistaja ei halua
(esim. etuosto-oikeus, kuvauspakko, koulutustunnus, jalostusoikeus, vuokrausoikeus, luonnetesti, näyttelykäynti jne) tehdä.
Haluan, että eläminen ja harrastaminen koiran kanssa kumpuaa molemminpuolisesta ilosta, ei kasvattajan painostamisesta tai jostain pakosta harrastaa jotain tiettyä lajia.
Harrastajana toivon, että löydätte harrastamisen ilon, oli laji mikä tahansa, koiran ominaisuuksien ja oman kiinnostuksesi mukaan.
Myyn pennut ns. lemmikeiksi.
Mikäli haluat myöhemmin käyttää koiraa jalostukseen, toivon että neuvottelet siitä etukäteen kanssani.
Kokeissa, kilpailuissa ja näyttelyissä käyminen on plussaa ja kertoo kasvateista enemmän, mutta ei ole kuitenkaan pakollista.
On kuitenkin huomioitava, että kasvattamani rodut ovat energisiä, eivätkä välttämättä helpoimmasta päästä ja ne kaipaavat
järkevää, säännöllistä ja hyödyllistä tekemistä: Yleensä näitä mahdollisuuksia ovat koiraharrastuslajit, koska muuten niillä on suuri riski kehittää ongelmakäyttäytymistä.
Ongelmien välttämiseksi tällaiset koirat tulee aina kouluttaa hyvin.
Toivon, että pennunostajat pitävät yhteyttä; etenkin jos pennun hoidosta, ruokinnasta, kasvatuksesta tai koulutuksesta on jokin asia jäänyt epäselväksi.
Jos en heti tiedä vastausta johonkin kysymykseen, selvitän vastauksen siihen viisaammilta.
Olen pennunostajan tukena koko koiran eliniän; voit aina ottaa yhteyttä.
Haluttaessa autan koiran koulutuksessa ja järjestän pentu- ja vuositapaamisia.
Pyrin parhaani mukaan auttamaan kaikissa koiran hoitoon ja koulutukseen liittyvissä asioissa.
Pentujen kasvettua aikuiseksi lähetän terveys- ja luonnekyselyn, johon toivon vastausta.
Seuraan jokaisen kasvattini elämää mielenkiinnolla, joten kuvat, sähköpostit ja kirjeet ovat tervetulleita.
Pidäthän rohkeasti yhteyttä!
Pennun hintaan kuuluu Suomen Kennelliittoon rekisteröity koira, tunnistusmerkintä, eläinlääkärintarkastus (bordercollieilla myös pentusilmäpeilaus), pentupaketti (kattavat kirjalliset hoito/koulutus/ruokintaohjeet) ja tuttua ruokaa. Bordercollieissa mikäli ostaja ei ole SBCAK ry:n jäsen liitän ostajan ns. kasvattajapekettilaiseksi, jolloin ostaja saa rotujärjestöstä tietoa ja mm. lehtiä. Jos mahdollista, teetän myös polveutumismäärityksen pentueesta (saksanpaimenkoira). Olisi erittäin hyvä ja suositeltavaa, että ostaja ottaa vakuutuksen pennulle niin, että se olisi heti voimassa pennun muuttaessa uuteen kotiin.
Toivon, että pennut pääsevät aktiivisiin, harrastaviin, vastuuntuntoisiin, pysyviin ja aidosti rodusta kiinnostuneisiin koteihin, joille koira on perheenjäsen. Nämä ovatkin ensisijaisia kriteereitä uusia koteja valittaessa. Pelkiksi kotikoiriksi nämä saattavat olla liian energisiä. Siispä jos kiinnostuit, olet innokas kouluttamaan koiraasi ja haluat nauttia yhteisestä ajasta koirasi kanssa, ole hyvä ja ota yhteyttä.
Linkkejä:
Koirakauppa ja kuluttajansuojalaki