Laivamatka

Ruotsalaista maisemaa

Tuhansia järviä

Miloo - Meten emä kasvattajalla

Mette vetää sikeitä kasvattajan terassilla

Kotimatka voi alkaa

Taukopaikalla ulkoiluttamista

Ihana vesseli

Laivalla

Tutustumassa muihin koiriin

Uusi kokoonpano

Mette ja uudet lelut


Tuumasta toimeen

Pyrin tässä valottamaan Mette-pennun kotimatkaa Ruotsista Suomeen. Monet lupailevat kirjoittaa sivuilleen kertomuksia tuontikoirien hakemisesta, eivätkä koskaan täytä tätä lupaustaan. Ja minäkin olen tullut luvanneeksi kertoa, joten tässä se tarina tulee.

Koiran tuominen Ruotsista on helppoa, mutta sitä monesti jostain syystä arastellaan. Tietenkin pitää tietää mitä hakee. Voimassaolevat säädökset löytyvät Evirasta ja laiva/lentoyhtiöltä. Yleensä kaikki menee hyvin. Mutta käytännössä pennun tuomisessa voi tulla ikäviä yllätyksiä.

Uuden pennun hankinnan suunnittelu alkoi siinä vaiheessa, kun en saanut Mitzistä pentua. Sinänsä ei ollut mitään kiirettä saada pentua, koska kolmessa koirassa on ihan riittävästi hommaa. Eli oli ryhdyttävä hiljalleen tuumasta toimeen. Olin seuraillut näitä Borderness-kennelin sivuja jo jonkin aikaa, koska siellä oli käytetty Mitzin isää Viggoa jalostukseen ja päätin rohkaistua lähettämään viestiä. Kerroin tilanteestani, toiveistani, kyselin koirista ja mistä voisin saada Mitzin sukuisen koiran. Vielä tässä vaiheessa ei ollut tietoa uroksesta, mutta aivan kuin joululahjaksi sain tiedon, että uros tulisi olemaan Mitzin veli. Mitzihän on pentueensa ainoa narttu. Tämä tieto oli aivan ihana joululahja! Alkoi olla selvää, että kyllä se pentu saa jo tulla.

Piti vielä jäädä odottelemaan juoksua, astutuksen onnistumista ja kantoaikaa. Onneksi Miloolla oli jo ollut pentue, joten todennäköisyys nartun puolelta astutuksen epäonnistumiselle/tyhjäksijäämiselle tuntui jotenkin vähäisemmältä uhkalta. Pennut kuitenkin tulisivat olemaan Antonin ensimmäiset, ja se oli ehtinyt elää keski-ikään ilman astumisharjoitusta.

Odottavan aika on pitkä; sen voin todeta. Narttua ei ultrattu vaan oli vain tuntuma tiineydestä. Sen varassa oli sinnikkäästi odoteltava. Toukokuun 17. päivä 2008 sain tiedon, että 1 uros ja 3 narttua oli syntynyt, joista yksi olisi tulossa minulle. JIPPII!!! Alkoi kesälomamatkan suunnittelu.

Ruotsissa sinä vuonna järjestetty Koirien Maailmannäyttely oli viikkoa liian aikaisin pentujen luovutukseen nähden (Ruotsissa luovutusikä 8 viikkoa), joten pennun tuominen Suomeen ei ihan onnistunut vähin kuluin - koiraharrastajatuttujen avustuksella. Aiemminhan olen ollut mukana hakemassa pentua risteilyn yhteydessä - huomattavasti helpompaa. Olin jo ihan kiitettävästi laittanut rahaa Mitzin pennutukseen, tehohoitoon yms. Eli en käynyt katsomassa pentuja ennen luovutusta Ruotsissa, vaikka mieli olisi kovasti tehnyt. Piti vain luottaa, että kasvattaja valitsee oikean pennun. Kuulumisia ja kuvia vaihdeltiin tiuhaan ja laskettiin päiviä matkan alkuun.

Tietysti minua jännitti kaiken tämän matkasuunnittelun lisäksi, millaista olisi pennun sopeuttaminen tähän jo olemassa olevaan laumaan - tai ylipäätään neljän koiran pito. Millainen olisi oma elämäntilanne vaikka viiden vuoden päästä; miten jaksaisin ulkoiluttaa, treenata yms? Itseni kohdalla mietin kuumeisesti kaikkea, mitä monet muutkin bc-pentua harkitsevat ihmiset: Olisiko minulla tarpeeksi annettavaa juuri tälle pennulle koiran onnelliseksi loppuelämäksi? Bordercollieiden keskimääräinen elinikä pyörii toivottavasti siinä 12-16 vuoden välillä ja ne ovat loppuun saakka aktiivisia ja energisiä.

Mielestäni koiran ensimmäinen vuosi on ratkaisevin, millainen pennusta kasvaa. Olisiko minulla juuri nyt aikaa, vaikka yhdistelmä olisi sitä mistä haaveilen? Mitzin sisaruksia ei ole käytetty jalostukseen. Antonin omistajakin halusi koirastaan nyt pennun. Eli toista tilaisuutta saada Mitzin sukulaista tuskin koskaan tulisi!

Meten hakumatka

Matkaan päädyttiin lähteä laiva-auto yhdistelmällä. Koska kyseessä oli kesälomareissu, varasimme matkaan yhden extra päivän, joka oli tarkoitus viettää tutustumalla samalla nähtävyyksiin ja kyläillen kasvattajan luona. Onneksi näin.

Tähän väliin tulee tuhat kirosanaa...

Miten paljon voi mennä rahaa? Seuraavaksi yritän perata tunteen pois ja kertoa tiivistetysti, mikä meni Meten hakumatkassa pahasti mönkään. Ruotsissa autokannen purkuvaiheessa, täysperävaunurekka lyttäsi automme kyljen autokannella; istuimme pysäköitynä, autossa sisällä; olimme paikoillaan siis siinä mihin Suomessa auto oli lastattu. Täysperävaunurekan jono sai lähteä ensin. Rekan jälkimmäinen vaunu huitaisi meitä. Rytinä vain kävi, onneksi meille ihmisille ei käynyt säikähdystä kummempaa. Laivan työntekijöiden mukaan tällaista kuulemma sattuu aina silloin tällöin, big deal! Ja hymyilevät ruotsalaiset vaan kättelivät meitä, kun olisimme voittaneet jonkun palkinnon...

Ei ollut ollenkaan varmaa pääsisimmekö hakemaan koko pentua, sillä auto oli ajokelvoton ja se oli pakko jättää satamaan. Vakuutusyhtiöt piti soitella läpi, soittaa Suomeen jne. Kaikki omalla avulla ja kustannuksella. Arvatenkin tämä extra päivä meni tämän sotkun selvittelyyn ja lukuisat muutkin tunnit Suomeen saavuttuamme. Alkoi kuumeinen vuokra-auton metsästys, joka lauantaina, kesälomakauden vilkkaimpaan aikaan, oli melkein mahdoton tehtävä niinkin suuressa kaupungissa kuin Tukholma. Olisikohan ollut neljäs vuokraamo, mikä oli auki, missä ylipäätään vastattiin, josta löytyi meille auto, kunhan vain selviytyisimme sinne ensin taksilla. Ruotsinkielen taito, luottokortti ja kylmähermoisuus tulivat siis todelliseen tarpeeseen. ;) Autolle piti löytää satamasta parkkipaikka, koska laiva oli lähdössä takaisin Suomeen, eikä sitä voinut jättää autokannelle, siirtää tavarat taksiin ja matka jatkui taksilla autovuokraamolle.

Visa viuhuen vuokrasimme uuden auton, johon siirsimme tavaramme. Vihdoin pääsimme aloittamaan matkamme kohti määränpäätä. Auton ikkunasta näkyi peltoja, vilahteli kauniit maisemat ja upea luonto: Ruotsi on toden totta kaunis maa. Ja aina vain enemmän peltoja ja järviä siellä täällä. Vihreää ja sinistä kaikkialla. Väsymys oli kuitenkin taustalla, eikä ollut enää oikein lomafiilistä.

Illan huipennus oli tietenkin visiitti Meten kasvattajan luokse. Ensivaikutelma pennusta: Meten sisko Jezzy ryntäsi ihmisten luo häntä vispaten ja Mette roikkui sitkeästi koko matkan tämän pennun niskanahassa. Että sellainen tapaus. Eli tuli selväksi, että Mette ei varmaankaan jäisi meillä vanhempien koirien jalkoihin. Juteltiin pitkään iltaan, tehtiin kaupat ja Mette jäi vielä yhdeksi yöksi kasvattajalle hotelliyöpymisen takia, johon ei voinut ottaa koiraa.

Sunnuntaiaamuna olisimme saanut aikaeron ja edellisillan myöhäiseksi menneen ohjelman vuoksi nukkua tunnin pidempään kuin tavallisesti. Varsinaista ohjelmaa ei ollut tiedossa, vaan päivä oli varattu kokonaan pennunhakuun ja satamaan siirtymiseen. Pohdittiin vain kuinka aikaisin sitä kehtaa mennä soittelemaan kasvattajan ovikelloa: Pentu kainaloon ja Tukholmaa kohti. Pysähdyttiin matkalla eri paikoissa ja nautittiin sateen muuttumisesta auringoksi. Matkan rasitus unohtui ja ilo lomasta alkoi.

Huolimatta pitkästä päivästä, Metteä ei olisi voinut jättää yksin hyttiin, koska se kävi ihan ylikierroksilla. Siitä olisi ollut taatusti häiriötä kanssamatkustajille. Leikin Meten kanssa laivan kannella aina auringonlaskuun ja Ahvenanmaalle. Ja olin ylipäätään onnellinen, että sain kaikesta huolimatta Meten!



Vihdoin kotona

Saavuimme kotiin maanantai aamuna. Vanhemmat koirat tulivat hoitopaikasta kotiin. Laitoin isot koirat ihmisten tervehtimisen jälkeen pihalle. Kannettiin kassit sisälle ja laskin Meten lattialle tutustumaan uuteen kotiin. Sitten vein Meten pihalle ja mentiin ihmettelemään uutta paikkaa. Mette oli alusta asti häntä pystyssä menossa tapaamaan muita. Kaikki meni vaivattomasti. Tosin vanhemmilla koirilla oli se ilme "eikai taas", koska olen tuonut aiemminkin pentuja meille hoitoon. Nyt ne eivät vaan aavistaneet, että pentu on tullut jäädäkseen. Valokuvat on otettu ensi tapaamisesta. Meillä olisi nyt neljän koiran lauma.

Koto-Suomessa auto toimitettiin ensin korjausarviointia ja sitten korjausta varten eri paikkoihin, hankittiin auto korjausajaksi ja jäätiin odottelemaan vakuutuksesta rahoja. Kaikki tähän mennessä tulleet kulut piti siis maksaa omalla luottokortilla, koska autovuokraamo ilmoitti laivayhtiön vakuuksissa olevan ongelmia. Kyseinen laivayhtiö ei ole enää suomalaisessa omistuksessa ja vakuutukset on ulkoistettu ties minne! Tähän koko rumbaan meni monta tuntia. Matkamme hinnasta emme saaneet mitään hyvitystä. Lopulta vakuutus korvasi pelkkiä auton korjauskuluja 9800 euroa (eli 58269 mummonmarkkaa!).

Kun auto vihdoin tuli korjaamolta, ajelimme sillä mökin rauhaan ja ihmettelimme kuinka maasturilla saa aikaan pohjakosketusta muistuttavia ääniä. Maavaraa kun pitäisi olla. Kurkkaus auton alle. Eiköhän siellä roikkuneet jotkut korjaajan isot pihdit! Soitto korjaamoon, keneltä työntekijältänne mahtaa puuttua pihdit... :D Auto vietiin arvatenkin korjaamoon uudelleen katselmukseen. Kaikkeen tähän hässäkkään sai palamaan rahaa kiitettävästi eli pentu tuli melkoisen kalliiksi, mutta on se niin rakas ja korvaamaton!

Videoita ensimmäisiltä päiviltä:

  • Video 1 Video 2 Video 3
  •  


    Mitzin kanssa
    Monaa koulimassa